6.3.2015

Esittelyssä: Hans Sidbäck



 
Hans ”Hasse” Sidbäck on tehnyt omilla hevosillaan töitä yli 30 vuotta, niin tukinajoa metsästä, peltotöitä kuin juhla- ja turistiajoakin. Työn ohessa hän on myös kilpaillut mm. metsä- ja valjakkoajossa.

Hän on muun muassa ajanut 6 vuoden ajan työkseen Pohjois-Ruotsin kylmäverioreista koostuvalla nelivaljakollaan oluttehdas Prippsin vankkureita ja puoliverivaljakollaan Ruotsin postin vankkureita erilaisissa tapahtumissa ympäri Ruotsia. Hasse on valjakoineen ollut useasti työssä myös monissa Ruotsin kuningashovin tilaisuuksissa. Monenlaisen ajotyön ohella hän on toiminut oriinpitäjänä ja hevoskasvattajana sekä ehtinyt voittaa metsäajon Ruotsin mestaruudenkin kahdesti. Välillä Hasse palasi syntymämaahansakin ja toimi 6 vuotta ajomestarina Ypäjän Hevosopistolla vastaten ajokoulutuksesta.

Vuosien aikana Hasse on kehittänyt oman tapansa työskennellä hevosten kanssa. Menetelmä sopii kaikille hevosille rodusta, iästä ja käyttötarkoituksesta riippumatta. Se perustuu ihmisen ja hevosen väliseen täydelliseen luottamukseen. Pohja tälle luodaan käsittelemällä hevosta yksilönä ottaen huomioon sen älykkyys, herkkyys ja tunteet. Käsittelyn ja koulutuksen ohjenuorana on, että hevonen pidetään rauhallisena ja sitä palkitaan pienistä edistysaskeleista, jolloin se pystyy tietoisesti ymmärtämään mitä siltä pyydetään, ilman pelkoa liian suurista vaatimuksista. Ihmiseen ja tehtävään luottavaisesti suhtautuva hevonen tekee työssään parhaansa. Myös monet jännitys- ja stressivaivat vältetään oikealla käsittelyllä.

Hevosajon ja ajohevosten koulutuksen lisäksi Hasse on erikoistunut orien, varsojen ja nuorten sekä ongelmahevosten koulutukseen ja tunnettu niin Ruotsissa kuin kansainvälisestikin hyvästä hevosmiestaidostaan. Niinpä hänellä on kotonaan lähes aina koulutuksessa myös muiden hevosia. Kaikki eivät suinkaan ole työ- tai valjakkohevosia, vaan mukaan mahtuu niin ratsuja kuin ravureitakin.

Kotisivut: http://www.sidback.se/