8.3.2015

Esittelyssä: Marko Suhonen

Olen mies, joka on totaalisesti hurahtanut perinteisen jousiammunnan ja ratsastusjousiammunnan pariin. Aloitin vaistojousilla ammuskelun noin 10 vuotta sitten ja vuonna 2009 ratsastusjousiammunnan. Olin haaveillut ratsastamisesta jo pienestä pojasta saakka ja se oli menoa, kun tarjoutui mahdollisuus hommata kimppahevonen.

Koska huomasin, ettei maassamme ollut juuri muita ratsastusjousiammunnan harrastajia eikä kukaan ollut edes kuullutkaan moisesta lajista, otin tavoitteekseni tuoda tämän hienon harrastuksen Suomeen. Vuonna 2010 perustin muutaman ystävän ja perheenjäsenen kanssa yhdistyksen, Suomen Ratsastusjousiampujain Liitto ry:n. SRJL:n puheenjohtajana ja kouluttajana olen toiminut liiton perustamisesta lähtien. Olen käynyt esittelemässä lajia erilaisissa tapahtumissa ja mainostanut toimintaa parhaani mukaan myös mediassa. Tällä hetkellä meillä on jäseniä n. 70 ja yksi jäsenseurakin, joten katson, että tavoitteeni on toteutunut.
(c) Kari Rintalahti

Vuonna 2014 päätin muutaman ystävän kannustamana perustaa rakkaan harrastukseni ympärille toiminimen (Trophybow Tmi) ja ryhtyä kouluttamaan sivutoimenani niin ihmisiä kuin hevosia lajin pariin. Hevosen koulutuksessa käytän yksinkertaisia ja pehmeitä metodeja, jotka pohjautuvat hevosen omaan lauma-käyttäytymiseen ja kommunikointiin. Koska olen ollut aina kiinnostunut Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoista ja arvostanut heidän elämänkatsomustaan, olen ottanut paljon vaikutteita siltä suunnalta. Koulutuksen täytyy tapahtua hevosen ehdoilla ilman turhaa voimankäyttöä ja apuvälineitä. On tärkeää, että osaa elää "hetkessä", tässä ja nyt.

Marko Suhonen


Facebook: https://www.facebook.com/TrophybowTmi
Youtube: https://www.youtube.com/user/Trophybow1
Lajiliitto: http://www.srjl.fi